Ihan oli itseä ikävä

Oodi elämänmuutoksille. Elämäntapojen ja muidenkin asioiden muutoksille. Viimeiset kuukaudet olen elänyt eri tavalla kuin ennen. Sen kyllä huomaa. Monella tapaa tuntuu ja myös näyttää hyvältä. Tämä raskauskilojen hävittäminen on nyt vain yksi muutos, mutta ehkä se näkyvin. Kiloja on lähtenyt paljon, ja myös mieli on kevyt ja iloinen. En ole vielä lopettanut, mutta tulosta on jo tullut ihan mukavasti. Ehkä julkaisen jonkun kuvankin sitten, kun projekti on päätöksessään. Ei se vielä ole.

Olen hämmästynyt, miten helposti muutos on käynyt. Ajattelin aluksi, että kokeillaan nyt lomalla, kyllähän se on lomalla helpompaa. Nyt olen saanut huomata, että arki ei ole mikään este, ei edes hyvä tekosyy. Liikkumaan pääsee, vaikka olis pieniä lapsia, kun vain menee. Kukaan ei työnnä ruokaakaan suuhun, ellei itse sitä sinne laita. Loppujen lopuksi se on ollut aidosti helppoa.

Olen jo aiemmin kertonut, miten olen oppinut pitämään rajoja yllä. Se on toinen osa näitä elämäni muutoksia. Olen oppinut rauhoittamaan pyörteet ympäriltäni. Lopettamaan joutavan, joka ei vie minnekään, ei anna mitään, ei auta mitään. Katselemaan tyynesti sivusta. Se on tuntunut valtavan hyvältä. Olen oppinut, että turha on vastata samalla mitalla takaisin. Anteeksikin voi antaa, mutta lähelleen ei tarvitse ottaa enää ikinä, jos ei halua. Se on ollut minulle helpotus. Ja olen antanut anteeksi. Antanut olla. Jättänyt taakse. Olen niin iloinen, että tämä tällainen on tullut mahdolliseksi.

Monesti tunnen itseni kovin nuoreksi. Minähän olenkin sitä. Kuulostelen itseäni, tunteitani, mielialojani, kroppaani. Oikeasti, on ollut ihan ikävä itseäni tällaisena. Olin jo melkein unohtanut, koska siitä on niin kauan. Minä en ole enää sama, ja sekin on hienoa. Tämä tie kannatti kulkea, tämä oppi ottaa. Elämäni ei ole entisensä, vaan se on parempi. Paljon, paljon parempi. Hetkessä on elämäni onni, kaikki. Näissä hetkissä.

Arkienkeleitä

Heikosti ja vielä vähän heikommin nukuttujen lukuisien öiden jälkeen arkipäivistä selviäminen vaatii priorisoimista. Ei pysty, ei jaksa, ei kykene kuin välttämättömän. Työt ja arkiset kotityöt, jotka on pakko. Ei siinä oikein voi kukaan auttaa. On vain odotettava, että yöhuutaja kasvaa.

Mutta kyllä se lohduttaa ja ilahduttaa, kun minulle ojennetaan purkki hilloa ja pussillinen omenoita. "Ja jos mitenkään voin auttaa, ni sanot vain". Kiitos kiitos kiitos. <3