Ajatuksiani elämästä

Ajatuksiani elämästä

torstai 13. maaliskuuta 2014

Brysselin terveisiä


Matka Brysseliin on tehty ja onnistui oikein hyvin. Kannoin poikaa Manducan kantorepussa, koska matkarattaista ei mukulakivikatuisessa kaupungissa olisi ollut juuri iloa. Vauva matkusti mukana mallikkaasti eikä osoittanut pahempia väsymisen merkkejä ennen kuin vasta viimeisten kilometrien aikana lähellä kotia. Totesin, että minulla on hyvin kärsivällinen ja joustava vauva, ja vaikka olin sen jo tiennytkin, nyt viimeistään se sai varmistuksen. Ostin tuliaisiksi kotiin enimmäkseen kivoja lastenvaatteita. Keski-Euroopassa poikien valikoimakin on huomattavasti monipuolisempi kuin täällä meillä.

Lentomatkustaminen vauvan kanssa oli oikein mukavaa, palvelu pelasi lähes täydellisesti. Paluumatkalla oli pieniä vaikeuksia, kun soseruoka pääsi menemään vähiin ja Amsterdamin lentokentältä eikä lentokoneesta sosetta sitten löytynytkään vauvalle. Vauvan kanssa matkustaessa kannattaa tosiaan varata ruokaa riittävästi, koska sitä ei sitten välttämättä mistään saa. Pärjäsimme tällä kertaa onneksi maidolla, mutta hieman nälkäinen vauva taisi silti olla. Poika nukkui nousujen ja laskujenkin aikana. Ilmeisesti häntä ei ilmanpaineen muutokset korvissa häirinneet.

Brysselissä oli kaunista ja keväistä. Pääsin elvyttämään ranskankielen taitojani, ja ihan hyvin sujui. Matkakuume sieltä sai vain lisäsytykkeitä. Jospa perhelomalle ensi kerralla, kun tämä vauvan kanssa näin hyvin sujuu.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti