Kirjasto rauhoittaa

Kesälomani ensimmäinen viikko häämöttää ensi viikon takana. Harvoin olen ollut näin väsynyt kuin nyt olen ollut. On ollut uuvuttava kevät. Voi se olla niinkin, että kun loma on jo näköpiirissä, voimat tuntuvat loppuvan tykkänään. Aamuisin nukuttaisi enemmän kuin vielä jokin aika sitten, koko perhe vetäisi hirsiä mielellään selvästi hieman pitempään kuin nyt on mahdollista. Vielä pitää rutistaa, ja viikonloppuna kyllä lepään, että jaksan ensi viikon.

Säännölliset ateriat, liikunta ja rauhoittuminen auttavat jaksamaan. Teemme kaksi lämmintä ateriaa lapselle joka päivä, ja pyrin pitämään kiinni siitä, että itsekin söisin samaan aikaan terveellisesti. Kesällä enemmän salaattia, vähemmän hiilareita. Hyötyliikunta voi olla vaikka tyttären kanssa yhdessä pyöräilyreissun tekemistä tai kävelyä hänen pikkupyöränsä perässä. Korttelin ympäri kävelykin on jo hyvä. Kuntosalille selviän nykyisin harvemmin, mutta selviän sentään joskus, on sekin jotain. Näin olen järkeillyt.

Epävarmuus ja jännitys tekevät minusta herkästi kiukkuisen. Ärtymystä tulee purettua sinne ja tänne. En ole ollut kovin ihanaa seuraa viime kuukausina, sori vain kaikki. Onneksi pian voin taas keskittyä normaaleihin asioihin, kun pääsykoe on ohi.

Kirjastossa istuminen rauhoittaa. Olen aina tykännyt koulusta, ja opiskelusta, tykkään vieläkin. Lupaan itselleni, että kun nämä kirjat on luettu, aloitan yöpöydällä olevan Enid Blytonin Seikkailu-kirjan. Palaan lapsuuden kirjojen tunnelmiin. Rakastin lukemista silloin. Tiedän, että se maailma on vieläkin mahdollista tavoittaa. Uppoutua kirjoihin. "Minulle riittää, että voin käydä kirjastossa ja lukea", sanoi mieheni, kun mietimme mikä meille elämässä on tarpeeksi, mihin kurkottelemme. Meidän perheemme onni aika pitkälti tulee kirjoista ja keskusteluista, lapsenkin. Kirjahyllyistä sen näkee: ne ovat ylitäysiä, eikä me raskita luopua kirjoistamme. Pölyttäköön vain.

Voiko tytön kanssa mennä naimisiin?

Iltaruoalla tytär istuu omassa tuolissaan ja pistelee makaroonilaatikkoa naamaan. Pienen mieltä askarruttaa kysymys: "Äiti, voiko tytön kanssa mennä naimisiin? Minä en halua mennä pojan kanssa naimisiin, pojat on inhottavia". Hänelle oli joku lapsi tai aikuinen päiväkodissa sanonut, että ei voisi, mutta hän haluaa tarkistaa asian minulta, äidiltään. "Voiko tytön kanssa mennä naimisiin?", tyttäreni tivaa minulta. Hän luottaa, että äidiltä totuus ja vastaus tulee.

Hieman ensin hämmästyn. Minun kolmevuotiaani kysyy minulta suurta kysymystä, johon minun pitää nyt just heti vastata. Miten kasvatan tytärtäni, minä tiedostava nainen ja äiti? Kyllähän minä tiedän, miten asia on oikeasti tällä hetkellä Suomessa. Naimisiin ei voi mennä, maistraatissa enintään. Mutta periaatteellisesti ajateltuna, voiko tyttö solmia liiton tytön kanssa? Minä en voi vastata, ettei voisi. En vain pysty, koska minä tiedän, että lapsen maailma rakentuu jo nyt, jo kolmevuotiaana kasvetaan ihmisten tasa-arvoon.

"Kyllä voi", minä sanon. "Kyllä voi maistraatissa mennä naimisiin", sanon hyvin tietäen, että se ei ole mikään naimisiin meneminen ja että tytär ei ymmärrä näiden asioiden eroa. Lapselle kysymys ei ole seksuaalisuudesta, vaan kyse on vaihtoehdosta ja hyväksynnästä. Kyse on periaatteesta, arvoista. Minä äitinä kerron hänelle, että mikä elämässä on ylipäätään mahdollista. "Hyvä, sitten minä menen naimisiin tytön kanssa", tytär sanoo silmin nähden tyytyväisenä ja helpottuneena ja jatkaa makaronin lusikoimista.

Illalla mietin, mitä jos tyttäreni oikeasti menee tytön kanssa naimisiin. Ensin karvastelee, minuthan kasvatettiin patavanhoillisesti. Sitten tajuan, että eihän siinä olisi mitään ongelmaa tai kummallista. Ei mitään, mikä olisi normaalille vierasta. Minun tyttäreni voi mennä tytön kanssa naimisiin ja se on just fine. Ihan oikeastikin. Kun tyttäreni on aikuinen, naimisiinmenoiässä, maailma on toisenlainen kuin nyt, minä luotan siihen. Tyttäreni voi olla onnellinen, voi halutessaan saada lapsia, voi kenties sitten saada halutessaan ne kirkkohäätkin. Mitä muuta minä oikeasti haluaisin kuin että lapseni on onnellinen sitten? En mitään muuta.

Minä haluan kasvattaa lapseni tasa-arvoon, kaikilla elämänalueilla. Toivoisin, ettei hänelle joku vastaisi ja sanoisi, että tyttö ei voi mennä naimisiin tytön kanssa.