Rakkaus näkyy ihmisestä

Olen miettinyt tässä joulun aikaan paljon rakkautta. En tarkoita vain romanttista rakkautta vaan laajemmin rakkautta sen kaikissa muodoissaan. Joistakin ihmisistä aivan säteilee lämpö ja rakkaus. He levittävät ympärilleen hyvää mieltä ja välittämistä. Ja sitten on toisia, jotka kyllä puhuvat rakkaudesta ja väittävät jopa tekevänsä rakkauden tekoja, mutta samaa vaikutelmaa ja tunnetta ei tule.

Sulattelimme jouluruokia lenkkeilemällä melko ahkerasti nyt lomalla. Yhdellä lenkeistä keskustelimme mieheni kanssa, että missä näistä taloista eräs tuttumme asuu. Yksi taloista erottui, ja niin erottuu tämä tuttukin. Talo huokui lämpöä, valoa ja rakkautta. Ikkunasta näin yllättäen hänet keittiössään. Nauroin, koska minusta oli niin hassua, että hänen talonsa pystyi erottamaan muiden joukosta. Olin hämmästynyt. Tuo tuttumme on meille tärkeä ihminen, vihkipappimme, joka asuu aika lähellä meitä, ja olen monesti miettinyt, miten hänestä näkyy kauas, että hänen sanomansa on rakkaus ja välittäminen. Olen elämäni varrella nähnyt paljon sananjulistajia, joista ei samaa voinut sanoa. Ihan tulevat kylmät väreet, kun joskus tällaisen rakkaudettoman saarnamiehen kohtaa. Kuitenkin sanoma Jumalasta ja Jeesuksesta on rakkauden sanoma.

Olen monesti kuullut myös sanottavan jostakin asiasta rakkaus, mikä ei ole rakkautta ollut. On esimerkiksi sanottu, että tällä ja tällä halutaan rakastaa joku oikealle tielle, vaikka kyse on ollut julmuudesta ja kovuudesta. Pelkkä sana rakkaus ei tee asiasta rakkautta, vaikka sitä kuinka sanoisi tai toistelisi. Rakastava ihminen kunnioittaa toista, ajattelee empaattisesti tilanteen omalle kohdalleen. Rakkaudessa on paljon kyse myös hyväksymisestä.

Miksi on niin vaikeaa rakastaa? Miksi on niin vaikeaa sanoa rakkautensa ääneen? Rakkaus avaa ihmisen kohtaamaan toisen aidosti, kaikkine puolineen. Ihminen, jolla on paljon henkistä kipua itsensä kanssa, ei ehkä kykene rakastamaan. Kun torjuu muita asioita, ei pysty ilmaisemaan enää rakkautta. Rakkaus kuolee, vaikka sitä haluaisi tuntea. Olen huomannut, että sellaiset ihmiset, jotka ovat joutuneet kohtaamaan omat rajansa ja myöntämään ne, ehkä käyneet niin sanotusti pohjalla, usein ovat lämpimiä toisia kohtaan. Tarkoitan tällä jotain samaa kuin kristinuskon armolla tarkoitetaan. Heidän ei tarvitse enää todistella mitään.

Toivon, että voisin tulevana vuonna kohdata paljon rakastavia ihmisiä, tuntea rakkautta ja jakaa sitä lämpöä myös ympärilleni. Toivon, että voisin huomata ne hetket, jolloin on oikea aika auttaa ja tukea ja antaa myös omastani.

Enkelikello

Kun olin aivan pieni lapsi, ehkä jotain 3-5-vuotias, meillä oli enkelikello. Sitä poltettiin joulun alla. Se kilisi ihanasti, kilkatti iloa, ja rakastin katsella sitä. En tiedä, onko niitä peruja rakkauteni kynttilöihin. Levitän niitä ympäri kotiamme mielin määrin, ja myös enkeleitä. Puisia, rautaisia, kankaisia. Kaikenlaisia. Kynttilöistä tulee tunnelmaa, joka on rauhallista, hiljaista, tyyntä. (En muuten ole sisaruksistani lainkaan ahkerin kynttilänpolttaja. Näkisittepä siskoni.) Poltan kynttilöitä sisällä ja ulkona kaikkina vuodenaikoina. Lyhdyissä ja ilman. Niin nyt joulunakin.

Vietämme joulumme omassa kodissamme. Tämä on toinen joulu näin. Kaipaan jouluna rauhaa ja rentoutta, enkä jaksa edustaa, kätellä tai istua suorassa. Haluan käpertyä, mietiskellä ja kuulostella itseäni ja elämääni, nauttia kodista ja rakkaistani. Kaataa lasiin punaviiniä, katsoa hömppää tai lukea kirjaa. Nyt luen Lorna Byrnen kirjaa Enkeleitä hiuksissani. Aioin antaa sen lahjaksi, mutta päädyinkin sitten itse lukemaan sitä. Kiinnostava kirja, vaikka käännös on paikoin aika kömpelö. Tapaninpäivänä on sitten hyvä lähteä kyläilemään, matkustaa sukulaisiin ja hymyillä. Kun on saanut ensin ladata akkuja.

- Meitä on vain kolme syömässä, muistutti mieheni, kun leivoin jo toista päivää. Minulle joulumieli tulee myös laittamisesta. Stressittä mielellään, mutta jotain pitää olla. On mukavaa tehdä itse, valmistella. Nautin siitä. Kolmestaan syödessä käy väistämättä niin, että liikunnalle on taas tarvetta joulun jälkeen. Mutta mitäpä siitä. Oli sille tarvetta ennen jouluakin.

Meillä ei ole omaa enkelikelloa, en jostakin syystä edes halua sellaista, mutta tämä enkelikello on kuvattu tänä jouluna ystäväperheen luota. Kiitos!

Rauhallista joulua ja iloa ensi vuodelle 2013!

Tämän vuoden läksyni

En tiedä, kuka minut niin kasvatti ajattelemaan, että puhuminen auttaa aina, mutta syvään se opetuksen juuri on minussa kaivautunut. Minä, puhelias ihminen, olen uskonut puheeseen kuin vuoreen. Olen uskonut, että kaikki ristiriidat ovat puhumalla selvitettävissä. Että vaikka samaa mieltä ei koskaan oltaisi, voitaisi ainakin ymmärtää tai kunnioittaa toisen mielipidettä. Voitaisi ainakin puhua asioista, olematta riidoissa.

Tämän vuoden kipeä, kipeä läksyni on ollut oppia, että puhuminen ei aina auta. On tuntunut, että yhtäkkiä on enemmän tilanteita, joissa voi vain todeta, että turha puhua. Että on pakko oppia luovuttamaan. Pakko antaa periksi. Pakko luopua toivosta, että joskus voitaisi keskustella asioista. Se ei ole minulle lainkaan helppoa. Se on minulle aivan hirveää. Että on hyväksyttävä, että tilanne on lopullinen, se ei muutu. Ei ainakaan puhumalla.

Puhuminen kannattaa aina, ajattelin, mutta aina se ei johda mihinkään. Nyt olen saanut oppia, että on tilanteita, joissa puhuminen ei kannata ja se vain pahentaa asioita. Minun on pitänyt opetella vaikenemaan, vaikka sydän märkänisi. Pään hakkaaminen seinään ei johda mihinkään. Mutta miten ne tilanteet sitten tunnistaisi? Ja kun olen vielä niin sinnikäskin. Toivo ei kuole helpolla, toivo paremmasta. Ja kuitenkin ymmärrän, että toiveisiini ei vastata.

Elä tätä hetkeä, minulle neuvottiin. Nauti siitä, mitä sinulla on. Elä hetkessä. Niin olen tehnyt. Olen ripustanut jouluverhot, paperivalotähdet, vaihtanut pöytäliinan, ihastellut amaryllistä, soittanut joululauluja. Olen avannut tyttäreni kanssa kalenterinluukkuja. Leiponut pipareita, sytyttänyt kynttilän.

Mutta mielessäni suru, jonka sureminen ottaa paljon aikaa. Kaiken, minkä tarvitsee. Kauan. Kuinka kauan se voi kestää, että toivo kuolee?