Rakastan kynttilöitä

Pimenevissä elokuun illoissa on yksi ilo, josta en luovu: kynttilät. Olen ollut jo vuosia heikkona kynttilöihin. Meillä on kotona varmaan reilut viisikymmentä kynttilänjalkaa. Osa on pitänyt laittaa kaappiin, koska kohtuudessa on niin vaikeaa pysyä. Nyt minulla on myös puutarha, jonne laittaa ulkolyhtyjä. Etupihalle ja takapihalle. Pieniä lyhtyjä ja isoja lyhtyjä. Mustia, valkoisia, värikkäitä. Kaikenlaisia.

En tiedä, miksi kynttilät tuntuvat minusta niin mukavilta. Sytytetyn kynttilän liekki lämmittää, tekee kodikkaan ja rauhallisen olon. En pidä kirkkaista valoista. Istun mieluummin hämärässä. Eräässä opiskelijakämpässä minulla oli käytöstä poistettu takka, jonka laitoin aina täyteen erilaisia kynttilöitä. Ihanaa!

Lapsuudesta minulla on ainakin yksi kaunis kynttilämuisto. Se liittyy joulunaikaan. Meillä oli kilisevä enkelikello. Se sellainen, jossa on pienet valkoiset kynttilät, ja kellot alkavat kilkattaa lämpöliikkeestä. Muistan, että minä ja sisarukseni istuimme ja ihastelimme enkelikelloa tuntikaupalla. Olin ehkä viisi tai kuusi vuotias.

Olen syysihminen. Viltti, päiväunet, lämpimät voileivät, porkkanakakku, omenapaistos, punaviini, auringonkukat, kirpeät aamut, kosteus nurmikolla, pimeät illat, jopa sade. Tykkään niistä. Ja kynttilöitä rakastan. <3

Kynttilötä on vain niin paljon kivempi polttaa syksyllä kuin kesällä. Ja minä kyllä poltan kynttilöitä kaikkina vuodenaikoina.

Maailma muuttuu, Eskoseni

Tänne on tullut syys. Se tuoksuu tuulessa, kukissa ja puissa. Minä aloitin taas työni, tytär hoidon. Nyt häntä itkettää jäädä sinne, mutta jospa jo ensi viikolla helpottaisi. Minäkin pääsen vauhtiin töissäni vähitellen. Kiinnostavia aiheita on taas tiedossa, ja ne innostavat minua.

Olen viime aikoina tavannut kiinnostavia ihmisiä. On ollut ilo tutustua ja löytää uusia näkökulmia. Ystävystyminen on minulle aina ihme. Jos yhteys löytyy, se on todella hieno asia. Olen oppinut arvostamaan ystävyyttä, kuivana kituvaakin, korkealle. Yhteinen aika on todella arvokasta, ja nykyisin sitä on niin vähän. Kaikille ei aina aikaa löydy, vaikka haluaisi. Yhteisen ajan järjestäminen voi vaatia monta yritystä, vaikka ystävä olisi rakas ja tärkeä.

Vastikään olen miettinyt maailman muutosta. Sitä on niin helppo vastustaa. Ei saisi olla erilaisia ihmisiä, uusia ajatuksia, käytäntöjä ja tapoja. Kuitenkin jo Juhani Aho aikanaan kirjoitti siitä, miten maailma muuttuu. Muutosta ei voi pysäyttää. Pidän perinteistä, mutta en halua takertua vanhaan. Paljon on sitä ajatusta, että ripustaudutaan vanhaan eikä haluta edes kuulla uudesta, ei perusteltuna eikä ilman. Ennen oli niin kunnollista.

Joskus on niin vaikeaa ymmärtää toista, että keskustelu käy mahdottomaksi. Ollaan niin eri mieltä, että kun toinen sanoo aita, toinen kuulee seiväs. Tämä ilmiö on minusta huomattavissa todella monessa asiassa. Maahanmuuttoasioissa, kirkon parisuhdelakikeskustelussa ja niin edelleen. Toinen osapuoli on juntti tai kukkahattutäti, tyhmä tai muuten vain sivistymätön. Sorrun tähän itsekin. Helvettiin en sentään ketään julista, kuten jotkut.

Lopulta tärkeintä on rakkaus. Että osaisi sanoa, osaisi ilmaista, välittäisi. Selkeimmillään kaikki muut asiat elämässä painuvat taka-alalle ja vähempiarvoisiksi.