Brysselin matkakokemuksia

Kävimme sitten Fridan kanssa Brysselissä tuossa marraskuun puolivälissä. Etukäteen mietin paljon vauvan kanssa matkustamisen mahdollisia ongelmia ja yritin selvittää niitä jo ennalta. Kaikki meni kuitenkin mainiosti. Tytär, tuo pikkuinen reissunaisenalku, ei ollut lentämisestä moksiskaan. Mitä nyt korkeintaan vähän harmitti, kun piti pysyä nousujen ja laskujen aikana paikoillaan vöissä eikä saanut taputtaa edessä istuvan miehen päätä. (mies oli onneksi tuttu ja samaa seuruetta, kiitos vain kärsivällisyydestä Ari)

Lähdimme tyttären kanssa matkaan varustautuneena rattailla, kantorepulla ja isohkolla matkalaukulla. Varasin runsaasti vaihtovaatteita, jos vaikka tytär innostuisi itseään sotkemaan. Otin myös itse mukaan paljon vaatetta -liikaa, voin nyt sanoa-, koska epäilin lapsen sotkevan myös minut. Kantoreppu oli aarre. Hankin Manducan repun juuri ennen matkaa ja annoin lapsen viikon ajan totutella siinä istumiseen. Frida istuikin siinä mielellään, ja matkalla lapsi sai olla repussa aina, kun liikuimme. Hän jopa nukkui siinä tyytyväisenä. Minulla oli kuuma, koska lapsi on aikamoinen lämpöpatteri ja tehokasta liikuntaa tuli samalla aika mukavasti. Mutta voin lämpimästi (!) suositella kantoreppua ja ainakin Manducan reppu oli mainio.

Euroopan kaupungeissa, tai ainakaan vanhoissa keskustoissa, ei tunnetusti esteettömyys ole se ykkösjuttu. Rattaista olisi ollut varmasti enemmän iloa, jos emme olisi liikkuneet niin paljoa metrolla. Metrossa ne olisivat olleet vain tiellä. Kantoapua käsilaukun kanssa (se painoi, koska oli kannettava vauvanruokaa niin paljon mukana) sain seurueen herroilta, ja se olikin korvaamaton apu. En varmaankaan olisi aivan yksin näin tyytyväinen matkaan jälkeenpäin. Kävimme keskustassa rattaillakin, mutta matka oli lyhyt ja pystyimme kulkemaan sen kadulla. Frida ei ihmisvilinässä rattaissa nukkunut tavalliseen tapaan, mutta kantorepusssa sekin onnistui.

Menimme vauvani kanssa joka ilta hyvissä ajoin hotellihuoneeseen rauhoittumaan ja tilasin illallista huonepalvelusta. Yhtenä iltana Frida nukahti yöunille jo puoli kahdeksan, joten kyllä reissaaminen otti tytön voimille. Sen sijaan minä olin kotiin palattua hirmuisen väsynyt, mutta myös onnellinen. Kliseistä kyllä, mutta matka vahvisti itseluottamustani äitinä ja uskoani siihen, että pärjään tytön kanssa missä vain. Tuntui, että lapsi on entistäkin rakkaampi ja läheisempi. Olin myös ylittänyt itseni: en hermostunut kertaakaan, vaikka tilaisuuksia olisi kyllä ollut. Ja kaikki menikin sitten hyvin.

Kaiken kaikkiaan, voin suositella vauvan kanssa matkustamista.

Mainoksia ja hakemuksia

Lokakuu kääntyi marraskuuksi, joka on myös äitiyslomani viimeinen virallinen täysi kuukausi. Kyllä on aika rientänyt! Fridan kanssa kotona päivät menevät nopeasti, ja asioita yrittää saada aikaiseksi vaihtelevin tuloksin. Viime viikolla olimme flunssassa ekaa kertaa, ja se oli kyllä kurjaa. Tänään kävimme neuvolassa, ja lastenlääkäri totesi Fridan kasvavan pitkänä tyttönä ja liikkuvan ikäistään enemmän. Tämän tosin olin tiennyt jo muutenkin. Muskari on tuonut viikkoihini iloa: on ihanaa huomata, että tytär nauttii musiikista, haluaa kuunnella sitä kotonakin (erityisesti jousisoittimet kiinnostavat), on oppinut soittamaan kapuloilla ja triangelilla. Äidin sydän siinä aina vähän läikehtii näitä havainnoidessa.

Myös muskarin sosiaalinen merkitys on tullut esiin. Ihanaa nähdä oma lapsi touhuilemassa muiden kanssa. Ja kiva, että voi joskus jakaa ajatuksiaan muidenkin kanssa. Ei minulla täällä Joensuussa ole kovin paljoa samassa elämäntilanteessa olevia äiti-kavereita. Kaikki ovat kaukana. Joillekin vauvakuumeileville suosittelinkin huumorilla, että järjestäkää vain niin, että äitiysloma tulee yhtäaikaa kaverin kanssa niin on paljon kivempaa äitiyslomailla.

Näihin viime päiviin on sisältynyt mieheni seurakuntavaalikampanjan tekoa. Mieheni Juuso Ylönen on ehdolla Pielisensuun seurakunnassa kirkollisiin luottamustehtäviin. Olen itse ollut niissä mukana viime vuosina, ja en ole nyt ehdolla. Kampanjaa on ollut ilo tehdä miehelleni. Tietysti toivon, että mieheni menestyisi vaaleissa hyvin ja tulisi valituksi. Mainoksia pitääkin siis jakaa tyttären päiväuniaikaan vaunukävelyllä. Sehän on selvää, että Frida äänestäisi isiä, jos voisi. Sen verran isän tyttö hän todellakin on.

Olemme myös jättäneet ensimmäisen tonttihakemuksemme. Sanon ensimmäisen siksi, että tiedän tontin saamisen olevan tuuripeliä ja joskus vaikeaakin. Haimme tonttia Joensuun Karhunmäestä. Toivotaan, että tärppää. Jos ei, sitten asiaa pitää vielä miettiä uudelleen. Kovasti toivomme, että pääsisimme keväällä taloa rakentamaan ja ehkä sitten jo seuraavana jouluna 2011 voisimme asua omassa kodissamme.

Olen myös hakenut uutta työtä. Jännittää hirveästi, miten sen kanssa käy. Marraskuussa selviää tämäkin. Muutoksen tuulia odotellessa.